ONOMA at DesignWERCK

DesignWERCK, Kööpenhamina, Tanska
1.6.-30.6.2018
Auki keskiviikosta sunnuntaihin klo 12-18

ONOMA Pop Up at DesignWERCK -näyttely vei ONOMAN huippuosaamista kuukaudeksi DesignWERCK-showroomiin Kööpenhaminaan kesäkuussa 2018. DesignWERCK sijaitsee Christianiassa kanaalin varrella, yhdessä Pohjoismaiden nopeimmin kehittyvistä kulttuurialueista.

Fiskarsissa kesällä 2017 DesignWERCK’n perustajat Birgitte Bjerregaard ja Ib Schou ihastuivat paikallisen muotoilun, käsityön ja taiteen korkeaan laatuun ja kutsuivat ONOMA Shopin kuukaudeksi liiketilaansa kesällä 2018. Vuonna 2015 perustettu DesignWERCK mainostaa itseään ”pohjoismaisen muotoilun suurlähetystönä” ja esittelee kymmenien suunnittelijoiden tuotteita kuninkaallisen laivaston entiseen rakennukseen remontoidussa liiketilassaan. Esillä oli 20 tekijältä mm. puuta, lasia, keramiikkaa, kuvataidetta ja tekstiiliä.

Mukaan avajaisiin oli kutsuttu Fiskarsista lähiruokaa tarjoilemaan myös Juha Järvinen Ravintola Kuparipajasta sekä useaan kertaan palkittu kolmen käsityöläisalkoholivalmistajan yhteiskierroksen tastingkattaus, edustajanaan Susanna Kankare.

Työryhmään kuuluivat: Myynti- ja markkinointivastaava Matleena Kalajoki / ONOMA, näyttelytuottaja Sanna Nuutinen / ONOMA, luova tuottaja ja Ägräs Distilleryn toimitusjohtaja Susanna Kankare / ONOMA (yhteistyössä paikalliset alkoholivalmistajat Ägräs Distillery, Kuura Siideri ja Fiskarsin Panimo), ravintoloitsija Juha Järvinen / Ravintola Kuparipaja ja graafinen suunnittelu Lulu Halme / ONOMA.

OSALLISTUVAT TAITEILIJAT:
Heikki Aska, puuseppä
Marko Escartin, puuseppä
Antrei Hartikainen, puuseppämestari
Lulu Halme, graafinen suunnittelija
Sonja Tuulia Halttunen, graafinen suunnittelija & Elina Makkonen, kultaseppämestari
Olli Kari, muusikko, säveltäjä
Petri Koivusipilä, hienopuuseppä
Minja Kolehmainen, puuseppä, muotoilija
Ivan Kulvik, hienopuuseppä
POIAT
Camilla Moberg, teollinen muotoilija, lasitaiteilija
Piitu Nykopp, kuvataiteilija
Deepa Panchamia, tekstiilitaiteilija
Tuulia Penttilä, muotoilija, hienopuuseppä
Matti Söderkultalahti, puuseppämestari
Ari Turunen, koruseppä
Karin Widnäs, keraamikko
Arto Vuohelainen, valokuvaaja
Katja Öhrnberg, kuvataiteilija

Tiedustelut:
Myynti – ja markkinointivastaava Matleena Kalajoki |  | puh: +358 (0)44 97 64 508 sekä Susanna Kankare, (ONOMA:n varajapuheenjohtaja) luova tuottaja / Kolmen kästiyöläisalkoholivalmistajan kierros |  | puh: +358 (0)45 113 2015

www.designwerck.dk

to-top