kasvu, tillväxt, growth,

Satelliittinäyttely, Lokal Galleria, Helsinki 10.6.–21.8.

Villi, orgaaninen, matemaattinen, terapeuttinen, hallitsematon, esteettinen, urbaani… Fiskarsin Kuparipajassa 14.5. avattavassa kesänäyttelyssä nähdään yhteensä 45 erilaista tulkintaa kasvusta. Tekijästä riippuen, kasvu voi merkitä teoksen tai tuotteen rakenteen ja materiaalin lisääntymistä, luonnossa tai rakennetussa ympäristössä tapahtuvaa kasvua, lapsen varttumista aikuiseksi… Suuri osa töistä on esillä ensimmäistä kertaa.

Kasvun kautta tapahtuva muutos, mahdollisuus ja kypsyminen on huomioitu
myös näyttelyn suunnittelussa ja osa teoksista jatkaa kasvuaan näyttelyn avautumisen jälkeenkin. Marit Rolandin (NO) paperi-installaatio valmistuu 21.5. ja Deepa Panchamian tekstiili-installaatio loppukesällä. Sanna Ritvanen toteuttaa osallistuttavan teoksen Fiskarsin ulkotilaan 18.6. yhdessä yleisön kanssa. Saine Ensemblen Inventorium -tanssi- teosta esitetään näyttelytilassa vaihtelevasti livenä ja videona koko näyttelykauden ajan. Ensiesityksensä teos saa avajaispäivänä.

Näyttelyn tekijät leikittelevät mm. hiuksilla ja mittasuhteilla, unohtamatta vakavampia- kaan aiheita. Mukana on myös henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia tulkintoja kasvamises- ta, joka aina ei suinkaan ole helppoa. Ron Nordströmin identiteetin rakentumista rohkeasti lähestyvä mediataideteos kasvaa jo sosiaalisessa mediassa: https://www.instagram.com/ron.nordstrom/.
Lasitaiteilija Camilla Moberg on puolestaan testannut rajojaan valmistamalla lasiveistok-sen monikulttuurisen projektin pohjalta. Projektissa mukana olleita maahanmuuttajia yhdistää koti Suomessa tai toive siitä.

Kasvu kesänäyttelyn myötä 1996 perustettu osuuskunta Onoma täyttää 20 vuotta.

Taiteilijat

Elina Aalto & Klaus Aalto – yhteistyössä: Roshildur Jónsdóttir (IS), Snæbjörn Stefánsson (IS) & Petra Lilja (SE), Ville Andersson, Saara Ekström, Tarja Ervasti, Petri Eskelinen, Hannele Grönlund, Bo Haglund, Eero Haikala, Lulu Halme, Antrei Hartikainen, Sasha Huber– yhteistyössä: Petri Saarikko, Renata Jakowleff, Tiina Koivusalo, Jouko Kärkkäinen, Elina Makkonen & Sonja Tuulia Halttunen, Maija Lavonen, Laura Mattila & Mikko Merz, Lotta Mattila, Outi Martikainen, Rudi Merz, Jenni Mikkonen, Timo Mikkonen, Camilla Moberg, Stig Nordman, Ron Nordström, Piitu Nykopp, Stefan Nyström, Deepa Panchamia, Sami Parkkinen, Tuulia Penttilä, Kristina Riska, Sanna Ritvanen, Marit Roland (NOR), SaineEnsemble: Annatuuli Saine, Olli Kari, Saara Kantanen, Ismo-Pekka Heikin- heimo & Mika Tertsunen, Anneli Sainio, Maiju Salmenkivi, Sami Salomaa, Elise Simonsson & työryhmä: Rimma Gimpel, Petra Lindholm, Eva Tordera – yhteistyössä: Severi Haapala & Ivan Kulvik, Janna Syvänoja, Riitta Talonpoika, Tatu Tuominen, Anna Ulff, Viivi Varesvuo, Karin Widnäs, Charlotta Östlund

Näyttelyn on kuratoinut galleristi, valokuvaaja Katja Hagelstam.
Näyttelyn arkkitehti on Hannele Grönlund.
Näyttelytyöryhmään kuuluvat Katja Hagelstam, Hannele Grönlund, näyttelytuottaja Veera Pekkinen sekä muotoilijat Kirsti Doukas ja Veera Kulju.

Näyttelyn graafisesta ilmeestä vastaa dynamo&son/Ilkka Kärkkäinen.

Pääyhteistyökumppanit ovat Lokal, Fiskars Oyj ja dynamo&son. Näyttelyä ovat tukeneet Svenska Kulturfonden, Taiteen edistämiskeskus, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Kultur- kontakt Nord, Suomalais-norjalainen kulttuurirahasto, Pro Av Saarikko Oy, Pohjanväre Oy, SHT-Tukku Oy, Nylund Group, Piippo, GardenShop Tahvoset, Siemenkauppa, SisDeli. Yhteistyössä dynamo&son, Ravintola Kuparipaja, Designmuseo, EMMA.