C.J. Malmberg (1824–1895) – ensimmäiset teollisuuskuvat Suomessa

Kuparipaja, Valkoinen sali
3.3.-1.4.2024
To-su klo 11-17

C.J. Malmberg kasvoi Länsi-Uudenmaan Fiskarsissa ja valmistui Pietarissa kultasepäksi, mutta hänen varhaisen valokuvauksen taidot muodostuivat nopeasti hänen päätehtäväkseen. Hänellä oli vuosina 1859-1878 oma valokuvausateljee Tukholmassa, sekä Skövdessä 1878-1895. Myöhemmin esimerkiksi Carl Fabergén jalokivihuoneen itsenäisistä kultaseppien työpajoista yli puolet oli suomalaisten kultaseppien johtamia, joissa luonnollisesti suuri osa työntekijöistäkin oli johtavan kultasepän maanmiehiä. Osa heistä oli kotoisin Pohjasta kuten myös C.J. Malmberg.

On jo korkea aika nostaa C.J. Malmbergin tuotantoa esille ensi kertaa Suomessa. Tukholman Moderna Museet -museossa on erillinen Malmberg kokoelma, sisältäen satoja alkuperäiskuvia. Tämä kokoelma on lukumäärältään museon suurin suomalaisen taustan omaavalta tekijältä. Moderna Museet on myös esittänyt Malmbergin kuvia useissa eri näyttelyissään. Suomessa Malmbergin ura on jäänyt ilman huomiota, muutaman rivin maininnaksi joissakin valokuvausta käsittelevissä kirjoissa.

Huolimatta siitä, että Malmbergin valokuvastudiossa kuvattiin eniten muotokuvia, ns. käyntikorttikuvia, kuvasi hän Suomen varhaisia teollisuuskuvia entisessä kotipitäjässään Pohjassa, Fiskarsin, Antskogin ja Kärkelän ruukeissa 1865–1872. Näihin kuviin hän oli ottanut mukaan myös ihmisiä, esimerkiksi Fiskarsin hienotaetehtaan edustalta löytyy koko tehtaan henkilökunta

Näyttelyssä on esillä Malmbergin alkuperäiskuvia Fiskarsin museon ja Fiskars yhtiön arkiston kokoelmista. Lisäksi esillä on alkuperäiskuvien suurennoksia rinnastettuna samoista kohteista kuvattuihin ajankohtaisiinkuviin. Vuonna 2024 Fiskars juhlistaa 375. vuotispäiväänsä. Yhtenä läntisen maailman vanhimmista brändeistä ja yrityksistä Fiskars on edistänyt korkean laadun, ajattoman muotoilun ja toiminnallisuuden periaatteita aina siitä lähtien, kun yritys perustettiin rautapajaksi Fiskarsinjoen varteen. C.J. Malmberg on tallentanut valokuviinsa tärkeän palan Suomen teollisuushistoriaa sekä Fiskarsin työntekijöiden arkea ja tuotantoa. Vuosi on juhlavuosi myös C.J. Malmbergin muistolle, hän syntyi 200 vuotta sitten.

Valokuvanäyttely on osana Fiskars yhtiön 375-juhlavuoden virallista ohjelmaa.

Näyttelyn kuratointi ja arkkitehtuuri: Onoman perustaja- ja kunniajäsenet Barbro Kulvik ja Antti Siltavuori

Yhteistyössä: Tekniikan Museo, Helsinki / Moderna Museet, Stockholm / Fiskars / Onoma

 

to-top