Säätö

Kuparipaja, Fiskars
28.11.2010-24.4.2011

”Nuorten näkemykset taiteen merkityksestä ovat huomion arvoisia, sillä enemmistön mielestä taiteesta ei tarvitse olla hyötyä, vaan se on itseisarvo.” Nuorisobarometri 2009

Taide on yksi menetelmä jäsentää ympäröivää maailmaa. Se tarjoaa elämyksiä, yllätyksiä, huumoria, tuttuja asioita ja toivottavasti uusia näkökulmia. Nuoret, tulevat aikuiset, tarvitsevat sekä keinoja että kokemuksia sirpaloituvan ja monimutkaistuvan maailman käsittämiseen. Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunnan tuottama Säätö-näyttely tarjoaa taidetta ja tapahtumia nuorille. Näyttelyn teoksia ei ole tehty erityisesti kohdeyleisölle, mutta kokonaisuus ja näyttelyyn kuuluva opastus on suunniteltu heitä kiinnostavaksi. Näyttelyyn osallistuu sekä muualta kutsuttuja taiteilijoita ja muotoilijoita että Fiskarsin osuuskunnan jäseniä.

Näyttelyn ja siihen liittyvien oheistapahtumien ja kaikille avoimien nonstop-työpajojen tavoitteena on nostaa esiin nuortenkulttuuria, vahvistaa nuorten oman tekemisen arvostusta ja saada heidät liikkeelle kulttuurin pariin vapaa-aikana. Näyttelyssä on esillä arkkitehtuurin, muotoilun, taiteen, taidekäsityön sekä videotaiteen ohella nuorten itsensä tekemiä lyhytelokuvia Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksesta Porista. Kuparipajan isoon Mustaan saliin rakennetaan yhteistyössä arkkitehtiopiskelija Janne Saarion kanssa hänen suunnittelemansa skeittiramppi, joka on käytössä tapahtumissa talven aikana ja siirretään näyttelyn päätyttyä ulos yleiseen käyttöön.

Näyttelyn yhteydessä järjestetään taiteilijatapaamisia työpajoissa. Niissä pohditaan mitä taiteilija miettii töitä tehdessään, mistä aiheet tulevat ja miten teokset syntyvät. Tapaamisissa kokeillaan myös taiteen tekemistä omin käsin taiteilijoiden johdolla. Koulu- ja oppilaitosryhmille on suunniteltu keskustelevan oppaan vetämät näyttelykierrot ja työpajaohjelma sopimuksen mukaan. Näyttely on täysin esteetön.

to-top